30.09.2009 - 08:20
Taas on matolääkityksen aika ja eilen emäntä tarjoili mulle ekan erän Flubenol -tahnaa. Ensin luulin, että saan ruokaa ja nuolin tahnaa vapaahtoisesti. Mutta sitten huomasin, mistä on kyse ja lopun tahnan nuolin tassuistani, minne emäntä sen sijoitti. Emäntä mokoma käyttää hyväksi mun siisteysintoani. Olen sen verran kookas kissa, että joudun aina nauttimaan koko ruutallisen tahnaa, kolmen päivän kuluessa.
28.09.2009 - 06:44
Yksi lempileikeistäni on se, kun emäntä heittelee paperitolloa ja mä juoksen paperitollon perässä. Paperitollon heittelyssä saa emäntäkin liikuntaa. Haluan juosta paperitollon perässä vähintäänkin joka ilta. Välillä pelaan paperitollolla itsekseni - en taida kyllästyä leikkiin koskaan.
26.09.2009 - 07:26
Emäntä ei oikein tykkää, kun hyökkäilen ennen kakalle menoa hänen jalkoihinsa. Kehitän ensin kunnon juoksuhepulin ja lopulta tarraan kiinni emännän jalkaan. Siinä vaiheessa emäntä nostaa mut syliin, kantaa vessaan ja hetken päästä kauhon hiekkalaatikkoon ison kuopan. Vessasta tulen ulos vauhdilla, mutta en siinä vaiheessa enää yritä hyökätä jalkoihin. Emäntä aikoo taas laittaa orasta kasvamaan, kun vihreän rouskuttelu edistää mun masun toimintaa.
21.09.2009 - 06:12
Kollo pitää aina laittaa oven taakse siksi hetkeksi, kun punnitsen ruoka-annosta keittiövaa'alla. Kissan auttava tassu painaa vaakaa ja lukemat vilisevät edestakaisin. Välillä kissa kävelee vaa'an ylitse ja tunkee nenäänsä kohti ruoka-annosta. Tai istahtaa osittain vaa'an päälle. Kollo osaa myös heiluttaa pöytää niin, että vaaka näyttää mitä sattuu.
19.09.2009 - 06:46
Eilen aamulla kaadoin emännän kahvimukin matolle ja illalla tönäisin vessaharjatelineen kumoon. Emäntä ei ollut järin ilahtunut.
17.09.2009 - 12:34
Kollo painaa nyt 5,9 kg ja enää 200 grammaa pitää pudottaa painoa kerrottiin eläinlääkäriasemalta, kun pieneläinhoitaja tarkasti paljonko kissassa on ylimääräistä. Ostin vaihteeksi säkillisen Obesity Management -nappuloita, jotta laihdutuskuuri sujuisi jouhevasti. Hyvällä tuurilla ja tällä laihdutusvauhdilla laihdutuskuuria on jäljellä enää 4 viikkoa. Vaihtelu virkistää laihdutuskuurissakin, joten ruoanvaihdos voi piristää ja antaa lisätsemppiä projektiin.
12.09.2009 - 18:21
Emäntä ei ilahtunut tästä saaliista, kun olisi kuulemma halunnut mun pyydystävän mieluummin vaikka kärpäsen. Kumma juttu, kun mun saaliini ei kelvannut! En aina ymmärrä ihmistä. Perhonen oli jo ollut käsittelyssäni ennen kuin emäntä huomasi, mikä mulla on tassujeni alla.


Perhonen ei jaksanut kiinnostaa mua kauan ja emäntä vei sen ulos.
09.09.2009 - 06:50
Olen keksinyt mielestäni hyvän jäynän emännälle - olen nyt parina aamuna kiskonut kelloradion töpselin pois pistorasiasta. Emäntä ei ole ilahtunut. Pitäähän mun keksiä jotakin tekemistä ennen aamuruokaani.
05.09.2009 - 13:36
Emäntä käytti mua pitkästä aikaa näytillä eläinsuojelukeskuksella ja ei mua pidetty kovin jättikokoisena kissana. Iso luusto ja runko mulla toki on, mutta pläskiä ei kovin paljon enää.
03.09.2009 - 11:52
Paino oli pudonnut parissa viikossa 100 g eli painan nyt 6 kg. Kun pudotusvauhti on ollut viime aikoina keskimäärin 50 g viikossa, mutta joka toinen viikko vaakalukemat eivät ole muuttuneet edellisestä viikosta minnekään niin emäntä päätti harventaa punnitsemisväliä. Jatkossa joudun vaa'alle kahden viikon välein, jos ei painossa ala ilmenemään suuria heittoja.
02.09.2009 - 18:59
Kyllä kelpaa venytellä vartaloa!


01.09.2009 - 18:23
Emäntä osti tuommoisen vedettävän hiiren tai itseasiassa niitä oli siinä paketissa peräti kolme.
Tykkään leikkiä hiirellä siten, että emäntä vetää narusta hiiren liikkeelle ja mä sitten hyökkäilen liikkuvan hiiren perään. Tuossa kuvassa istun kuitenkin arvokkaasti leluhiiren vieressä.

Jälkimmäisessä kuvassa makoilen kiipeilypuussani ja silmäni ovat juuri luppaisemassa kiinni.

|
Kirjoittaja
Blogissa on pääosassa komea kissaherra Kollo, jonka kuulumisia blogiin naputtelee Kollon emäntä. Kollon on arvioitu syntyneen vuonna 2004. Synttäreitä on päätetty viettää 30.3., jolloin Kollo muutti mun luo.
|