Nyt vaaka näytti mun kohdalla 6,95 kg eli olin keventynyt 50 g viikossa. Emäntä sanoi eläinlääkäriasemalla, että toinen silmäni vuotaa joskus kirkasta nestettä. Syynä saattaa ahtautunut kyynelkanava, joka ajoittain tukkeutuu. Sitten alettiin puhumaan jonkin asteisesta "lamppujen sammuttamisesta" mahdollisesti eteentulevan hampaiden rapsutuksen yhteydessä, jolloin kyynelkanavakin voitaisiin samalla huuhdella. Huuhdella ja "sammuttaa lamppuja" - apua!Päättämätön Emäntä toivoo, että olisin kooltani pienempi siinä vaiheessa, jos toimenpiteeseen joskus mennään. Liikapaino ja rauhoitus taitavat olla aina vähän riskaabeli yhdistelmä.Otsan rypistys Laihisruokani oli hintavoitunut viime viikosta - ihan oikein emännälle, että hänkin joutuu jotakin pulittamaan tästä mun kevennysprojektistani.Nauru

Tämän kaupungin kadut saisivat olla hiukan tasaisemmat. Olo on kuin junassa (vaikken junassa ole tainnut käydäkään), kun kärryni kolkottaa pitkin jalkakäytäviä. Kolinkolinkolinkolin.