Kollon tiistaina koittava eläinlääkärikäynti tuo mieleen muiston noin 20 vuoden takaa, jolloin olin nuori ja vein kissaa elämäni ensimmäistä kertaa eläinlääkäriin. Vanhempani olivat käyttäneet kissan kastraatiossa.

Santtu-kissaa oli joku eläin purrut jalkaan ja haava oli tulehtunut. Olimme silloin mökillä ja löysin puhelinluettelosta eläinlääkärin puhelinnumeron. Hän ei ensin ollut innokas ottamaan kissaa vastaan, kun kissat eivät olleet hänen "spesiaalialaansa", mutta suostui lopulta siihen, että tuomme kissan hänen vastaanotolleen.

Santtu aavisti, että nyt on jotakin hyvin poikkeuksellista tekeillä eikä antanut ottaa itseään kiinni. Naapuri sai tehtyä yllätyssyöksyn ja lykättyä kissan autoon, jossa saimme siirrettyä Santun ilmastoituun laatikkoon.

Vastaanotolla Santtu pääsi minulta karkuun (onneksi vasta sisätiloissa) ja hyppäsi hyllylle purnukoiden sekaan. Lopulta sain ongittua kissan hyllyltä ilman, että mitään putosi alas ja laskin kissan tutkimuspöydälle. Silloin Santtu ihme kyllä ja onneksi rauhoittui täysin ja eläinlääkäri sai tutkittua jalan ongelmitta. Santtu sai lääkekuurin ja parani.