Kissan palvelija taipuu kyllä moneenkin kissan juttuun, kun kissa vaan niin haluaa. Tänään ollaan jo käyty pariin otteeseen ulkoilemassa takapihalla (juu, ennen kuutta aamulla). Kollo vaati oven edessä, että haluaa päästä takapihalle, vaikka kissaa siellä selvästi siellä hieman jännittikin. Mutta pihalle piti päästä ottamaan selvää, mitä varten rastaat ja muut linnut pitävät niin kovaa ääntä ja sujahtelevat edestakaisin. Minulle ei lintujen ääntelyn syy selvinnyt, mutta kissalle ehkä. Ihmisliikennettä ei  ulkona ennen kuutta kesälauantaina juurikaan ole, kun kaikki vielä taitavat nukkua.