Se on syntymäpäiväni tänään - äkkiä vuosi taas vilahti.smiley Olen syntynyt maanantaina (hauska sattuma, että tänäänkin on maanantaismiley) ja klo 23.05.

Olen välillä miettinyt, että sääli ettei äitini ehtinyt näkemään minua aikuisena  - hän kuoli, kun olin 14-vuotias. Lapsena olin paljon äidin kanssa, kun isäni työt olivat toisella paikkakunnalla ja isä yöpyi osan viikosta mökillä. Vanhemmat ja minä vietimme paljon viikonloppuja ja lomia mökillä - osittain ympäri vuoden.

Myös mummo (äidinäiti) oli tiiviisti mukana elämässäni ja sitten, kun jäin äidittömäksi niin hän yritti tukea aikuistumistani ja ohjata minua jääräpäätä. Mummon homma ei ollut siinä vaiheessa helppo - olin kova sanomaan vastaan ja astiat tärisivät kaapissa, kun menin (joskus molemmat mentiin) ovet kolisten. Sellainen kuulunee teini-ikään, kun otetaan etäisyyttä edelliseen sukupolveen/edellisiin sukupolviin. Mummo oli sinnikäs (nostan suuresti jälkikäteen hattua hänelleheart) ja palasi kerta toisensa jälkeen ohjeistamaan teiniä, joka ei kyllä kauheasti kuunnellut. Mun teini-ikä kesti jotain 6 vuotta - yläasteen seiskalta yliopisto-opintojen alkamiseen.wink

Isän kanssa ei suuremmin teini-iässä räiskynyt - hän kai ajatteli, että ottaisin mahdollisimman paljon vastuuta itsestäni, ja löytäisin itse oman tieni ja tapani toimia ja ajatella niin kuin kävikin.smiley

Asuin nuoresta tytöstä alkaen osan viikosta itsekseni, kun isän työt ja mökki olivat toisella paikkakunnalla. Mutta tukea sain (tarvittaessa ja muutenkin), kun mummo asui aika lähellä ja mökillekin tuli sitten puhelinlinja. Koen, että äidin menetyksestä huolimatta, mikä oli kova paikka, niin minulla oli aikuisia, joiden kanssa saattoi tarvittaessa jutella (en kyllä ollut kovin innokas juttelemaan) ja joilta sai tarvittaessa tukea. Samoin ystävät olivat ja ovat edelleen tärkeitä.heart

Sain olla tukena sekä mummon että isän vanhentuessa, mikä oli suuri rikkaus, ja hyvät muistot kantavat tuleviin vuosiin ja tuleville vuosikymmenille.heart